maanantai 17. elokuuta 2015

Helppo nacho paistos ilman uunia

Teki veneellä mieli nachoja, mutta valitettavasti purkissamme ei ole uunia. Normaalisti valmistankin paistoksen näin, mutta veneellä oli pakko oikaista. Tosin olin muutenkin niin väsynyt, etten olisi jaksanut puuhasella liikoja. Mutta maistuihan tämä näinkin ja samalla tämä sormiruoka oli hauskaa yhdessä puuhastelua saman pöydän ääressä. Käsin syöminen on joskus vaan niin ihanaa!!! :D






Ensin paistoin jauhelihan, johon lisäsin pussin valmista taco-maustetta. Kypsymisen loppupuolella heitin sekaan huuhdeltuja mustapapuja ja paseerattua tomaattia.

Levitin nachot leikkuulaudalle. Veneeseen ei myöskään liiemmin mahdu ylimääräisiä kippoja ja kuppeja... Nachojen päälle levitin jauhelihaseoksen ja päälle lusikoin valmista cheddar-dippiä ja ranskankermaa. Viimeistelyyn sitten riittääkin pinnalle heitetyt jalopenoviipaleet.



lauantai 23. toukokuuta 2015

Vene(kesä)ilta juustoilla ja tapaksilla

Vene on taas vesillä ja ensimmäistä retkiviikonloppua vietetään! Aika hiljaista vielä on ja hyvä niin. Meri on vielä rauhallinen ja suurin osa veneilijöistä näköjään odottelee lämpimämpää keliä. 

Joutsenet parveilevat ihan uudella näkemälläni tavalla - laskin 45 kyhmyjoutsenta nimittäin samassa paikkaa!!! Kuka tietää, mikä tämä linturiruaali on? En ole ennen mokomaa nähnyt!

Ja asiasta ruokaan.... Saanen esitellä venekeittiön juusto-tapaslautasen. Naksut ovat hyvää ja helppoa iltapalaa. Terveellisyydestä en ehkä puhukaan... Juustot ovat osa Amsterdamista tuotua settiä, joita olen säästänyt erityistilannetta varten, kuten kesän ensimmäistä veneretkeä.




sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Venekeittiön makaroniloota(mössö)

Olen tehnyt muutaman kerran venereissuja varten niin, että olen laittanut mukaan ottamani jauhelihan kotona förskottiin pakkaseen ja siirtänyt sen sitten suoraan pakkasesta kylmälaukkuun. Näin tämä helposti pilallemenevä tykötarve säilyy mukavasti kylmänä ja syömäkelpoisena pidempään näissä vähän haastavemmissakin olosuhteissa. Tässä hieman pikaisempi ja helpompi versio makaronilootasta veneköksään...






Laita makaroni suolaveteen kiehumaan.

Paista jauheliha ja sipuli lihaliemikuution kanssa.

Pilko feta ja sekoita se kypsennetyn jauhelihan sekaan. Lisää joukkoon myös makaroni. 

Päälle voi lopuksi vielä rouhaista hieman mustapippuria. 

Valmis!

torstai 26. kesäkuuta 2014

Meetvursti-halloumi -purilaisleivät

Hampparit maistuu aina. Veneessä teemme usein "hampurilaisia" pikaversiona paahtoleivistä. Ovat siellä näin hyviä ja silti parempia, kuin valmiit einespurilaiset. Käytössä on siis kaksi keittolevyä ja niissä keikkuen nämä pikapurilaiset tehty. Ensin ajattelin iskeä väliin helposti saatavilla olevia valmiita jauhelihapihvejä, jotka olisivat olleet todella helppoja ja käteviä ottaa mukaan, mutta kaupassa hyllyn edessä sain sellaisen äklö-kohtauksen, että vaihdoin ne viime hetkellä halloumiin ja onneksi vaihdoin!






Retkiruoka hampurilaisittain:

Paahda leivänpuolikkaat pannulla ja laita ne odottamaan.

Pilko sipuli ja paista pannulla. Murskaa ja pilko joukkoon myös valkosipulinkynsiä. Ota sipulit sivuun odottamaan.

Paista halloumi. 

Kokoa leivät: laita pohjalle salaattia, päälle siivu tai kaksi meetvurstia, halloumia, paistettuja sipuleita, suolakurkkusiivuja. Spruuttaa majoneesia lopuksi tuubista ja kansi vielä päälle!



Yllätyin itsekin, kuinka hyvin nämä pikaversiot maistuivat! Piti laittaa vielä tomaattia väliin, mutta ne olivat ehtineet jo parempiin suihin...


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Suomen kesä

Kesäloma on ollut hetkittäin jopa hyisevän kylmä... Ei käy silti kieltäminen, Suomen kesä ja luonto on silti kaunis. Tuntuu, ettei missään muualla pääse niin lähelle luontoa, kuin juuri merellä. Maailman suloisin näky on eläinpesueet! Miten pörhöisiä ja pehmoisia ne ovatkaan! Ja kaikki niin tohkeissaan <3. Veneessä lilluessaan, ne eivät aina huomaakaan, kuinka lähelle uskaltavat tulla.












sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Retkikeittiö esittää - pääosassa tortillat

Heinosten kesäkeittiö valmisti juhannuksena myös tortilloja. Juuri sopiva ruoka veneessä valmistettavaksi. Ei se mitään perinteistä jussi-ruokaa ollut, mutta olosuhteiden sanelemana tortillat oli ihanan helppo ja vaivaton murkina, niin tilojenkin, kuin aineiden säilyvyydenkin kanssa. Lisäksi tortilloista saa juuri sen makuisia, kuin itse haluaa. Ainekset voi koostaa ihan sen mukaan, mitä juuri mieli sattuu tekemään. 

Jauhelihan olin pakastanut kotona etukäteen, joten kylmälaukussa se säilyi pari päivää hyvinkin erinomaisesti ja oli tätä tehdessä vielä hippaisen jäässäkin. Muuten ainekset olivatkin pilkkomista vaille valmiita. 






Vene-tortillat valmistuivat näin:

Paista jauheliha. Lisää paiston lopussa pussillinen taco-mausteseosta. Tähän kävisi yhtä hyvin myös kanasuikaleet tai fajitas-mauste.

Jauhelihan paistuessa voi pilkkoa ja laittaa muut aineet esille. Tomaattia, kurkkua, sipulia, salaatinlehtiä.

Salsan ostin valmiina, kuten juustoraasteenkin. Lisäksi oli vielä valkosipuli-dippiä eli kermaviili ja dippijauhe sekoitettuna. Dippiin makua antamaan lisäsin vielä muutamat tuoreet, murskatut valkosipulinkynnet.

Usein tortilloissamme on myös ananaspaloja, mutta tällä kertaa ne jätettiin kuitenkin pois.






Kipot ja kupit kasataan vaan päydälle ja jokainen kippari, matruusi ja laivarotta saakoon haasteekseensa katsoa osaako täyttää tortillansa ahnehtimatta? :D Se on taito, jota tuskin opin koskaan!!! 


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Mozzarella-tomaatti -pestopasta

Veneruokailussa helppous on tärkeää. Itse arvostan näissä olosuhteissa myös raaka-aineiden säilyvyyttä, koska kylmätila on hyvinkin rajallinen. Heinosten Bellassa valmistettiin ekaa kertaa superhelppoa pastaa, joka lunastaa olosuhteissa kaikki kriteerit.






Ohje on hyvin helppo! 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. 

Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita valmiiseen pastaan tomaatit, pestoa ja mozzarellapalloja. 

Rouhaise päälle mustapippuria.

Valmis! 






Eli todella helppo ja nopea! Jos tykkää hifistellä enempi, voi annosta petrata parmesanilla, tuoreella basilikalla jne..